Amanda - ensimmäinen näyttelymme

Ensimmäinen näyttely on nyt takana. Oli mukava päivä, sattui vielä kaunis, aurinkoinen päivä kohdalle, vaikka olimmekin sisänäyttelyssä. Botniahalli on itse asiassa Mustasaaren puolella, mutta tämä oli silti Vaasan koirannäyttely. Menimme sinne Kirsin ja Vikinä-heelerin kanssa ja meillä oli Kirsin isä kuskina

Onni oli aamulla hirveän pettynyt, kun huomasi, ettei se pääse mukaan. Amanda lähti innoissaan matkaan. Laitoin sille ennen lähtöä näyttelypannan kaulaan. Panta ei ole käytössä kuin näyttelyharjoituksissa ja näyttelyissä, joten Amanda tiesi mistä on kyse.

Olemme tätä ennen olleet yhdessä kahdessa match show’ssa. Sijoituskasvattajani Kipa on opettanut Amandan seisomaan, juoksemaan ja muutenkin esiintymään näyttelyissä. Ennen minun luokseni tuloa Amanda olikin ehtinyt kiertää menestyksekkäästi useissa näyttelyissä. Minä sen sijaan olen itse ihan ummikko.

Ensimmäisessä match show’ssa olin aivan hermona. Amanda oli meistä silloin rauhallisempi. Siellä oli ihan mukavaa, alku meni aikalailla hermostuksesta täristessä. Amanda oli vähän hämmentynyt. Todennäköisesti koska minä olin aivan pihalla, ei sekään oikein tiennyt miten olisi. Kun olimme päässeet pois kehästä, siellä oli ihan hauskaa. Toinen mätsäri oli kivempi. Silloin minäkin aloin päästä jo touhusta jyvälle ja meillä oli oikein mukava päivä. Meillä oli silloin seurana Merja ja Romi-göötti.

Saapuessamme Botniahallille, oli siellä jo paljon väkeä. Ovensuussa saimme leimat, joilla saattoi tulla takaisin sisään halutessaan. Sisällä meiltä tarkastettiin rokotustodistukset. Halliin oli rakennettu 16 tavallista kehää ja yksi suurempi kehä, jossa pidettiin junior handler- ja ryhmäkilpailut. Siellä oli myös jonkun verran myyntikojuja.

Kiertelimme alkuun katsomassa eri rotuisia koiria ja myyntikojujen ihanuuksia. Kirsillä oli Vikinä boksissa ja Amanda seurasi minun kannoillani. Majoituimme kehän numero 7 viereen, koska me Amandan kanssa esiintyisimme siinä ja meidän kehämme piti alkaa aikaisemmin. Harjoittelimme Amandan kanssa vähän seisomista ja juoksemista, mutta enimmän aikaa vain katselimme muita Amandan nukkuessa sylissäni.

Kehäsihteeri kutsui meidät kehään. Ensin tuomari pyysi meitä juoksemaan ympyrän. Meinasin aluksi juosta väärään suuntaan, mutta onneksi kehäsihteeri huitoi kehän laidalta oikean suunnan. Juostuamme nostin Amandan pöydälle ja tuomari tutki sen hampaat ja silitteli sitä. Tuomari kokeili myös jalkoja ja tutkiskeli häntää. Olin hurjan ylpeä, kun Amanda antoi tutkia itseään niin nätisti. Se oli varmasti koko näyttelyn paras hetki.

Nostin Amandan pöydältä ja juoksimme tuomarin edessä vähän matkaa eteenpäin, käännyimme ja juoksimme takaisin. Tuomari käski minun seisottaa Amandan oman pöytänsä eteen ja meni itse sinne selostamaan näyttelyarvostelua kehäsihteerille. Kun he olivat valmiit, tuomari kätteli minua ja ojensi tukun ruusukkeita ja nauhoja. Hän neuvoi pyytämään arvostelun kehäsihteeriltä ja hakemaan palkinnot toimistolta arvostelun kanssa.

Kirsi sanoi, että me saimme kaikkea hienoa. Luimme yhdessä arvostelun. Itse asiassa en muista siitä muuta kuin lauseen: varma rauhallinen käytös. Tuntui hyvältä, että tuomari piti Amandan luonteesta. Monet ovat sanoneet, että Amanda on rauhallinen –länderiksi. Ehkäpä alan pikkuhiljaa uskoa sen.

Kävimme meidän kehämme jälkeen ihailemassa kuinka Heli ja Uma-tipsu esiintyivät hienosti omassa pentukisassaan. Uma on suloisista suloisin pikku tipsuneito. Se on niin söpö, että tuomarikin antoi sille suukon nenälle.

Valuimme kohti Vikinän kehää ja järjestimme tavaramme sen laidalle. Kävin ostamassa Amandan kanssa Onnille tuliaiseksi pallon, josta lähti naru. Pitkän odottelun jälkeen oli vihdoin Kirsin ja Vikinän vuoro esiintyä ja he olivat todella hyviä.

Koska sekä Amanda, että Vikinä saivat ROP-ruusukkeet, jäimme odottamaan ryhmäkehiä. Ryhmäkehässä oli paljon hermostuttavampaa esiintyä kuin tavallisessa kehässä. Amanda kävi kerjäämässä joltain kehän laidalla olevalta mieheltä rapsutuksia ja ystävällinen mies toivotti meille onnea kehään. Emme me siellä pärjänneet, mutta olihan se jännittävä kokemus.

Palasimme kotiin pitkän päivän jälkeen ja kaikkein tyytyväisin taisi lopulta olla Onni saatuaan tuliaispallonsa. Se oli niin suloisen innoissaan pallostaan.

Kirj. 30.4.06