Jästipää ja Pompputassu matkustavat

Matkustaminen on sitä kun emäntä pakkaa kamat reppuun ja kiinnittää repun kylkeen juomakipon. Alan yleensä valmistuatumaan matkaan siinä vaiheessa kun reppu otetaan esiin. Joskus emäntä hämää ja heittää repun selkäänsä painuen yksin ovesta ulos, mutta usein reppu voi tarkoittaa myös kauppareissua. Pidän repuista, koska niin usein kaikkea kivaa.

Matkustamisen huomaa sitä, että emäntä laittaa minulle valjaat ja hihnan. Valjaat ovat ihmisten vihon viimeinen keksintö. Ne on suunniteltu koirien kiduttamiseen. Jos sinulle aiotaan pukea valjaat päälle, niin paras keino on näyttää ensin kauhistuneelta ja sitten peruutella. Olen harjoitellut näkymättömäksi muuttumista, mutta se ei vielä jostain syystä toimi. Olisi paljon kivempaa lähteä ulos ilman tyhmiä valjaita, vaikka pannassa. Pidän tosi paljon pannoista, koska se tarkoittaa, että ollaan lähdössä lenkille.

Kun emäntä on pukenut minulle valjaat, lähdemme puolijuoksua kohti asemaa. Yleensä aloitamme hitaasti, ja sitten juoksemme jonkun aikaa ja lopulta kun, emäntä alkaa puuskuttaa vaihdamme taas puolijuoksuun. Aika usein pääsen juoksemaan niin, että naru laahaa perässäni. Se on kivaa, koska silloin voi jäädä nuuhkimaan kaikkea jännittävää tien pientareilta. Tutkailen pientareita siihen asti, että emäntä huutaa ”penteleen rakki” ja otan hänet kiinni. Sen jälkeen ylitämme tien ja minä joudun kiskomaan emäntää loppumatkan.

Asemilla menemme, joko sellaisiin isoihin joihin minut nostetaan (juniin) tai sellasiin vähän pienempii, joihin joudun kävelemään itse raput (busseihin). Siellä me odottelemme. Joskus emännällä on ruokaa ja minä juodun tekemään ihmeellisiä temppuja, että saisi osan itselleni. Kun on odoteltu tarpeeksi, emäntä taas kerää kamat selkäänsä ja ottaa hihnat käteen. Aina kun näen, että hihnat ovat kädessä, nousen ja yritän rynnätä ensimmäisenä ovelle. Perillä on yleensä joku kiva ihminen vastassa. Jos ketään tuttua ei näy, menen jonkun vieraamman luokse, koska pääasia on, että joku rapsuttaa. Asemilla on uusia paikkoja merkkailla ja jänniä hajuja. Matkustaminen on ihan mukavaa.

Jästipää

Eräänä päivänä me lähdettiin mamin ja Jästipään kanssa sellaiseen outoon paikkaan. Siellä oli kauheasti vieraita ihmisiä jonossa. Minua hirvitti vähän, mutta yritin näyttää ihan tavlliselta, koska Jästipääkin vain istuskeli paikoillaan tai sitten se nuuhki ja merkkaili. Mamilla oli paljon tavaroita mukana ja hän huokaili, kun minä pompin ja yritin kertoa, että olen varmasti mukana. Siinä jonossa ei voinut enää pomppia, joten päätin liimautua Jästipään kylkeen. Jästipää meni sellaisia rappuja pitkin sisään isoon autoon. Minä vilkuilin tosi tiiviisti, että seuraako mami meitä. Lopulta Jästipää pysähtyi ja jäi istumaan. Mami meni penkille istumaan ja minä kiipesin hänen syliinsä.

Olin ihan varma, että Jästipää on mokannut pahasti, koska se auto alkoi hurista ja paukkuja. Mami ja Jästipää vain istuivat ja alkoivat nukkua. Minä jouduin valvomaan ja tarkkailemaan. Onneksi olin mamin sylissä, koska tiesin, että hän pysyy siinä. Lopulta me pääsimme sieltä pois. Olin ihan varma, että se koettelemus on nyt koettua ja piste.

Eipä mennyt aikaa kun jouduimme uudestaan samanlaiseen paikkaan. Jästipää painui taas paikoilleen istumaan. Nyt minä tiesin mikä on homman nimi ja istuskelin Jästipään vieressä. Lattialla oli aika tylsä nukkua, joten kiipesin loppu matkasta mamin viereen. Se oli kivempaa olla siinä rapsuteltavana. Oikeastaan koko touhua ei olisi yhtään hullumpaa, jos me ei joka kerta mentäisi uuteen paikkaan, jossa on uusia ihmisiä ja uusia koiria. Vaikka ehkä siihen tottuu. Kaikki uudet ihmiset ovat lopulta olleet tosi kivoja ja nyt viime kerralla me mentiin tuttuun paikkaan ja sain leikkiä muiden ländereiden kanssa.

Pompputassu

Kirjoitettu 24.tammikuuta 2006