Onni aarteenetsijänä

Viime aikoina on mietittänyt miten rahat riittävät. Opiskelijalta kun tukea ei enempää tälle lukukaudelle tule ja kesätyöstä saa palkan vasta kesäkuussa. Olen avolle valittanut että ole rahaa tipan tippaa ja Onni vieressä aina kuunnellut.

Tänään se päätti itse tarttua asioihin. Kävimme aamulenkillä kaupan kautta, kun joku oli taas unohtanut illalla käydä kaupassa ja päivähän ei lähde ilman kahvikupillista käyntiin. Toin Onnille kiltistä odottamisesta luun. Poika tuijotti luuta ja sitten minua. "Noin pieni", se katsoi. Minä siinä mummojen katsellessa mutisin, että ei ole suurempaan varaa nappaa se nyt suuhusi, että päästään lähtemään.

Onni tepsutti hyvin halveksuvasti luuta kantaen edellä. Yhtäkkiä se päätti, että me mennään tuonne nurtsille puskien keskelle. Minä unenpöpperössä ihmettelin, että mitä se nyt vouhaa, mutta päätin tällä kertaa mennä perässä, jos sillä vaikka olisi ollut hätä. Onni tutki ja touhusi ja jäi viimein istumaan erittäin itsestään ylpeän näköisenä. Siinä se jökötti tiukasti maassa kiinni ja ei minnekään meinannut lähteä. Minä sitten vihaisena tulin viereen. "Nyt kyllä tulet vaikka niskasta pitäisi raahata." Ohoh. Siinä se istui kultakasan vieressä ja tuijotti minua kehuja odottaen. Kyllähän niitä tuli. Suuri kultakasa osoittautui yhdeksän 20 sentin ja viiden 10 sentin kolikoiksi. Tästä Onnille vielä ura urkenee. Pian ollaan miljonäärejä..

Kirjoitettu 26.4.2002