Onni agilityssa

Olimme kesällä agilityssa. Alussa Onni makoili välinpitämättömänä aina kun olimme ennen varsinaista harjoituksen alkua siirtämässä esteitä paikoilleen. Myöhemmin se ei millään malttanut odottaa tunnin alkamista ja muutaman kerran jopa irrotti itsensä kaulapannasta, kun olin sitonut sen remmistä aitaan ja kirmaili luokseni valmiina jo suorittamaan esteitä. Se on niitä harvoja kertoja, kun Onni on osoittanut kärsimättömyyttä.

Agilityssa huomasin muutenkin Onnin glennimäisiä piirteitä. Ennen tunnin alkua kaikki muut koirat paitsi Onni haukkuivat, meidän ihmisten raahatessa esteitä paikoilleen. Muut koirat aloittivat vauhdilla ja me etenimme Onnin kanssa hitaasti ja rauhallisesti esteeltä toiselle. Tunnit sujuivat vakaasti. Hidasta kehitystä edistymisen tiellä.

Onni nautti esteiden suorittamisesta. Se oli aivan eri koira, vaikka rauhallisuus hallitsikin yhä sen tarmoa. Jäntevä, virittetty pötkäle, joka sai jopa vauhtia kinttuihinsa, kun opimme paremmin tuntemaan esteet. Se oppi nopeasti ja oli aina rohkeasti kohtaamassa uuden haasteen.

Meillä oli alussa paljon ongelmia A-esteen kanssa. Onni ei millään meinannut saada tarpeeksi vauhtia päästäkseen sen yli. Se jopa onnistui pomppaamaan sieltä kesken kaiken alas. Onneksi siihen ei sattunut. Vaikka se vaikutti vähän turhautuneelta kipuamiseen, se ei missään vaiheessa ruvennut inhoamaan tai pelästynyt estettä. Rakennusmiehiä Onni väistää, mutta mitään muuta se ei ole tähän mennessä osoittanut vähääkään pelkäävänsä. Esimerkiksi keinu oli sellainen este, joka sai kaikki muut säikkymään aluksi vähän, mutta Onni vaan kipitti tasaisen rauhallisesti sen yli.

Puomi on Onnin lempieste. Sen sijaan muuri tai pituus eivät ole lainkaan niin mukavia. Lumen tultua jouduimme lopettamaan ja aloittamaan talviloman, mutta toivottavasti pääsemme lumen sulamisen jälkeen taas jatkamaan.

Kirjoitettu 18.2.2003