Glennin hampaanjäljet

Ne ovat isot ja valkoiset. Alussa ne olivat pienet ja hyvin terävät. Osuessaan ihoon ne sattuivat. Mikä mainio syy opettaa, että pureminen on kiellettyä. Ne iskivät jo pieninä mielellään keppeihin, luihin ja leluihin. Hampaat muuttuivat. Pienet hampaat putosivat ja tilalle tuli isommat ja vähemmän terävät. Ne osuivat sallittuihin ja kiellettyihin esineisiin. Ne osuivat myös käteeni.

Olimme lenkillä Onnin ja Tessan kanssa. Tessa oli ollut meillä vasta muutaman viikon ja opettelimme vielä yhdessä oloa. Nautimme lämpimästä myöhäiskesän päivästä, kun Tessa sai vainun jostain. Onni ja minä seurasimme sitä lievästi mielenkiintoa tuntien. Kun Onni tajusi, että Tessa oli vainunnut jonkun pois heittämät kanankoivet, se ryntäsi nopeasti Tessan viereen valmiina saamaan osansa mehevistä lihapaloista. Tämä ei miellyttänyt minua yhtään. Koska minä pidän itseäni laumanjohtajana, rääkäisin. Tessa pudotti siinä samassa ottaneensa kanankoiven, mutta vastoin toiveitani Onni ryntäsi nappaamaan sen.

Istahdin päättäväisesti Onnin luo ja nappasin sitä napakasti leuasta. (Leuasta kiinniotto on yhtä kuin erittäin tiukkaan sävyyn ärjäisty irti.) Se jauhoi kanaa suussaan ja mulkoili minua puoliksi kiukkuisena häiriöstä, puoliksi valmiina sylkäisemään kanan suustaan. Tuijotimme toisiamme hiljaisina. Jos kana ei tule Onnin suusta, se tulee sieltä vikkelään, päätin ja iskin käteni Onnin kitaan.

Sain sormeni sen takahampaiden viereen, kun vihlova luunmurskautumisesta tullut ääni pääsi Onnin jauhavasti suusta. Nielaisin. Se oli vain kana, vain pahainen kananluu. Ängin sormeni takahampaiden väliin (todella älykkäästi). Samassa tajusin missä ne oikein olivat ja myös sen, että Onnin suu oli hitaasti taas sulkeutumassa. Ilmeisesti Onnin tajusi myös, ettei se enää jauhanut makoista kanaa vain likaisia sormiani, sillä sen jauhanta hidastui ja lopulta pysähtyi puristaen silti sormeani. "Irti!" Onni raotti hitaasti suutaan ja kiskaisin niin käteni kuin loput kanasetkin sen hampaiden ulottumattomiin. Tuijotin hetken sormissani olevia punaisia kuoppia ja totesin, ettei kipua, pieni kuoppia ja kuolaa lukuun ottamatta, mitään tapahtunut sormelleni. Jatkoimme matkaamme.

(Tapahtui kesällä 2002)